Rauman ELMU - Foorumi » ELMUn toiminta ja kehitys

Tehdäänkö raumalaisen musiikin kokoelmalevy?!? - TEHDÄÄN!!!

(25 posts)
  1. Mikael
    Puheenjohtaja

    Raumalla on aikaisemmin julkaista koosteita paikallisten bändien tuotoksista muutamalla kokoelmalevyllä:

    Pala Raumaa 1997 http://aanitearkisto.fi/firs2/nimike.php?Id=Pala+raumaa
    sekä tietääkseni myös levyt Rauma palaa ja Rauman nuorisobändit 1994.

    Haluammeko me nykymuusikot tehdä oman kokoelmalevymme siitä mitä Raumalla on tarjolla juuri nyt?

    Riittääkö täällä bändejä ja hyviä biisejä?
    Olisiko mahdollista tehdä useampi levy niin että musiikki olisi jaettu genreihin? Joltain nettiradiolta sain joskus ilmaisen tuplalevyn tuntemattomista bändeistä ja levyt oli jaettu teemoihin A: ROCK ja B: METALLI. Tällä jaolla saisi todennäköisesti ainakin 70 % Rauman bändeistä katettua, mutta miten genrettää loput bändit?

    Silvanin Vesa ehdotti että levylle/levyille pääsevät bändit voisi valita puolueeton raati. Emme siis halua mitään ELMUN aktiivijäsenten bändien egolevyä, vaan parhaat raumalaiset biisit esille. Voisimme esim. järjestää biisikisan ensi vuoden alussa ja parhaat biisit pääsisivät levylle ja edustamaan Raumaa.

    Onko levyn tekeminen realistista? Ostaisiko ihmiset sitä edes sen verran että tekokustannukset peittyisivät?

    Ehdotuksia, keskustelua...

    Posted 1 year ago #
  2. Malvo
    Member

    Kuulostaa hyvältä.
    Lasketaanko Malvo vielä raumalaiseksi bändiksi, vaikka ei aktiivinen treenisijainti ole enää Raumalla? Bändi startannut Raumalta ja treenannut vuosikaudet Raumalla. Parhaat ja useimmat keikatkin heitetty Raumalla (ja lähiympäristössä).
    Lisäinfot Malvosta: http://www.malvo.net

    Onko tarkoitus nauhoittaa studiossa nuo tulevat biisit vai kelpaako jo aikaisemmin nauhoitetut (teostovapaat?) biisit tuohon kokikseen?

    Posted 1 year ago #
  3. West Studio
    Member

    no ajatus on tosin alkumetreillä ja ajatuksena olisi että biisit olisivat ennen julkaisettomia jotka äänitetäisiin studiossani http://www.saunalahti.fi/vst1 ja ja toimisin myös tuottajana kunhan tässä saadais jokin linja vedetteyä

    Posted 1 year ago #
  4. Jyky
    Member

    Miklu

    Pala Raumaa ja Rauma palaa on sama levy..

    Posted 1 year ago #
  5. Kalu
    Administrator

    fono.fi näyttää et Rauman nuorisobändit -94 olis Kimblen levy =D
    http://www.fono.fi/Dokumentti.aspx?culture=fi&ID=0e903ae5-3211-4ac9-ab01-c878e16298cb

    Kappaleita kun klikkailee ni löytyy kyl muutkin esittäjät.

    Posted 1 year ago #
  6. Jyky
    Member

    Nii...jäi sanomatta että tottakai kannattais tehdä se levy !!!

    Posted 1 year ago #
  7. Mikael
    Puheenjohtaja

    Täsmennystä vielä kokoelmalevy-proggikseen:
    - omia biisejä, ei siis covereita
    - bändi toimii Rauman seudulla (siis Eurajoki, Laitila, Eura ym. käyvät) tai voimakkaasti liitettävissä Raumaan. (Esim juuri Malvo)

    Ehkä aluksi on viisainta tehdä vain yksi CD, jossa siis kaikki musiikkityylit sekaisin. Myöhemmin sitten ehkä eriteemaisia levyjä, jos kysyntää ja tarjontaa riittävästi.

    Mitä mieltä olette, toimisiko kokoelma, jos levyn biisit olisivat raskausjärjestyksessä kevyimmästä lähtien? Näin peräkkäin olisi samantyylisiä biisejä ja levy jonkinverran kuunneltavakin.
    Esim järjestyksessä pop, jazz, blues, rap, indie, punk, rock, hard rock, melodinen metalli, äärimetalli. Kevyemmän musiikin ystävät voisivat näin kuunnella ainakin levyn alusta ehkä puoleen väliin ja raskaamman musiikin ystävät jostain puolesta välistä loppuun.(ja välimallin jätkät levyn keskiosastoa:)

    Posted 1 year ago #
  8. Koippa
    Member

    Nii ja siis mukaan ei pääse, jossei käy tekemässä Silvanilla biisiä? Aika hölmöä, jollei saa omaa studioa käyttää...

    Muuton minusta mainio ajatus!

    Posted 1 year ago #
  9. Mikael
    Puheenjohtaja

    Tietenkin saa biisin myös itse tuottaa & äänittää, jos taitoa ja kalustoa löytyy omasta takaa! :) Laatu täytyy sitten kumminkin olla hyvä joka suhteessa.

    Silvanin Vesa vaan tarjoutui avustamaan, ja vielä ilman veloitusta ymmärtääkseni(, mikä on erittäin harvinaista kylmässä musiikkibisnes-maailmassa).
    Tässä on monelle hyvä tilaisuus oppia samalla studiotyöskentelyn aakkosia, jos ei ole ennen päässyt studioihin nauhoittamaan tuotoksiaan.

    Posted 1 year ago #
  10. Mama ShaBueBue
    Member

    Onhan tämä hyvä idea ja kannatan ehdottomasti.

    Pitäisikö tehdä vähän jotain listaa halukkaista bändeistä? Saisi vähän käsitystä, kuinka paljon tulijoita olisi ja millaiseksi levy muodostuisi? Eli ihan vaan joku epävirallinen lista, ettei tarvitsisi pelkällä mutu-tuntumalla mennä?

    Posted 1 year ago #
  11. thekimble
    Member

    """fono.fi näyttää et Rauman nuorisobändit -94 olis Kimblen levy =D"""
    http://www.fono.fi/Dokumentti.aspx?culture=fi&ID=0e903ae5-3211-4ac9-ab01-c878e16298cb

    Katos vaan kun on hauskasti menny vanha klassikko.
    Varmaan johtuu siitä kun levyn ekat 2 biisiä oli Kimbleltä,

    Niin mut kokoelmalevy ilman muuta ja jokainen saa tietenkin valita miten ja missä tuotoksen tekee niin kuulostaa bändi itseltään.

    Posted 1 year ago #
  12. Sunrise
    Member

    SUNRISE on mukana, mikäli tuollainen levy tehdään.

    Mikäli muuten kaikki Elmuun ilmoittautuneet bändit tulevat mukaan, niin lienee tarpeen tehdä tupla-CD :). Toivottavasti bändit ymmärtävät, että tämä on loistava tilaisuus tehdä itseään tykö taltioitavien biisien avulla myös keikkajärjestäjille ja tietenkin sille fanilaumalle jotain kättä pidempää:). Näin hieman pidemmän ajanjakson ajalta raumalaista bänditoimintaa nähneenä miettii, että olisipa jo takavuosikymmeninä ollut tällaista toimintaa ja mahdollisuuksia, niin ehkä Raumaltakin olisi joku bändi breikannut Porin malliin. Käyttäkää tilaisuus hyväksenne ja lähtekää messiin!

    Posted 1 year ago #
  13. Malvo
    Member

    Tiukkaa komppia tolle Mikaelin ehdotukselle tehdä lätty mättöjärjestykseen, sais aika paljon järkeä tommoseen sillisalaattiin.

    Posted 1 year ago #
  14. Karske
    Member

    Ideana jees...jos tarkoitus esitellä raumalaisia bändejä laajemmalla skaalalla. Potentiaalisia ostajia en tälle kuitenkaan, hyvällä tahdollakaan, kovinkaan paljoa löydä. Voin kyllä olla väärässäkin. Miten on tarkoitus hoitaa jakelu/myynti ? Radioasemille ja musiikkilehdille tietty ilmaiseksi? Näkisin myynnin kannalta kyllä rasitteena tuon jazzista heviin sillisalaatin. Miten katetaan tekemiseen menevät kulut ? Onko hankkeella sponsoreita? Paljon kysymyksiä, ja uskon että idean isät ovat näitäkin jo miettineet. Kritiikistäni huolimatta, ajatuksena siis hyvä ja toteuttamiskelpoinen.

    Posted 1 year ago #
  15. Mikael
    Puheenjohtaja

    Itse ajattelin tätä levyä vähän niin kuin raumalaisen musiikin promolevynä, jota voisimme tarjota

    A) keikkajärjestäjille ja toisten kaupunkien ELMUille keikkojen toivossa, sekä
    B) näyttönä kaikille raumalaisille, että täälläkin osataan tehdä hyvää musiikkia.

    Muitakin käyttötarkoituksia tietenkin voi olla.

    Koska levylle valittaisiin puolueettoman äänestyksen jälkeen sen hetken PARHAAT biisit, sitä voidaan mainostaa kokoelmana Rauman seudun bändien parhaista biiseistä. Tälläista esikarsittua levyä jaksaisi joku keikkajärjestäjä (tai levy-yhtiö) ehkä kuunnellakin.

    Eri kaupunkien ELMUjen välistä yhteistyötä helpottaisi huomattavasti kun meillä olisi lyödä tiskiin tämmöinen levy ja sanoa, että siinä on parhaat bändit, löytyisikö teiltä mitään samantyylisiä bändejä keikkavaihtomielessä!?

    Rahoitusta en ole tarkemmin miettinyt, kun en näistä kustannuksista tiedä. Mutta jos nauhoittaminen saadaan hoidettua ilmaiseksi tai bändien omalla kustannuksella, ei esim. sadan levyn painatus kovin kalliiksi voi tulla.
    Hienoa tietenkin olisi tehdä levy todella hyvin, jos saadaan sponsoreita tukemaan asiaamme. Mutta tärkeintä on kuitenkin saada se levy tehtyä.

    Jakelu/myynti hyödyllisille tahoille tietenkin ilmaiseksi kuten Karske jo ehdottikin. Muuten en tiedä sitten hinnoittelusta, mutta pitäisin sitä tietenkin mahdollisimman alhaalla, jotta levy löytäisi laajasti tiensä myös raumalaisten levyhyllyihin ja tätä kautta väkeä löytyisi enemmän keikoillekin.

    Kustannuksista ja levyntekoprosessista ym. enemmän tietävät laittakaa jotain faktoja tänne niin olemme taas viisaampia!

    Vielä tähän loppuun lisään, että tämä levy ei välttämättä ikinä tarjoisi parasta kuuntelukokemusta normilevynä sillisalaattimaisuutensa takia, mutta toimisikin nimenomaan NÄLÄNHERÄTTÄJÄNÄ mukana olevien bändien koko tuotannolle!
    Kiinnostuksen saatuaan bändit voivat sitten itse tehdä täydellisiä levyjä juuri omanlaisesta materiaalistaan omilla ehdoillaan ja myydä kultaa... ;)

    Posted 1 year ago #
  16. Karske
    Member

    Oikean audio-CDeen minimimäärä monessa paikkaa 500kpl. Maksaa n.2000€uroa. Muut kulut tähän nähden pieniä (Teosilmoitukset, ääniteluvat, ISRC-koodit, kannet yms.), jos studiokuluja ei tule. Työtä julkaisussa kuitenkin on jonkinverran, ja jos joku aikoo ilmaiseksi tuon homman tehdä alusta loppuun, niin hyvä on. CD-R levyn painatus onnistuu huokeammalla pienemmällä painosmäärällä. Mikä olisi biisi-määrä levyllä ? 10-20 ?

    Posted 1 year ago #
  17. Mama ShaBueBue
    Member

    Olen Mikaelin kanssa samalla linjalla hinnoittelussa. Pitää olla sen verran realisti, että ymmärtää, ettei tällä levyllä tehdä missään tapauksessa mitään suuria rahoja. Siksi kannattaa jakaa levyä ilmaiseksi/mahdollisimman halvalla. Jos koko projekstista pääsee edes omilleen, niin se on jo mielestäni hyvin. Tuskin sekään onnistuu.

    Tällainen levy tuskin löytää tietään ns. suuren yleisön levyhyllyyn. Eikä siitä kukaan ainakaan maksa mitään "normaaleja" levyn hintoja.

    En halua olla liian kriittinen/pessimistinen ja kannatan ehdottomasti ajatusta, mutta uskon, että on parasta lähteä realistiselta pohjalta liikkeelle.

    Posted 1 year ago #
  18. Mikael
    Puheenjohtaja

    UUSINTA UUTTA RAUMALAISEN MUSIIKIN KOKOELMALEVYSTÄ:

    - LEVY TULEE TOTEUTUMAAN RAUMAN KAUPUNGIN TALOUDELLISELLA AVUSTUKSELLA.

    - LEVYLLE PÄÄSEVÄT KAIKKI RAUMAN ELMUN DEMOBIISIKISAAN OSALLISTUVAT BÄNDIT/MUUSIKOT, JOS EI OLE YLITARJONTAA. NYT OSALLISTUJIA TIEDOSSA VASTA MUUTAMIA. JOS ÄÄNITTEITÄ TULEE YLI LEVYN VERRAN, PUOLUEETON RAATI VALITSEE LEVYLLE PÄÄSEVÄT BIISIT.

    - DEMOBIISIKISAN DEADLINE ON ELOKUUN 31. PÄIVÄ 2011, JOTEN NYT NOPEASTI SAAMAAN JOTAIN JULKAISUKELPOISTA MATERIAALIA NAUHALLE! ITSE SAA STUDION VALITA TAI NAUHOITTAA VAIKKA KOTONA JOS ON TARPEEKSI LAADUKASTA JÄLKEÄ. JOS EI TULE TARPEEKSI OSALLISTUJIA MÄÄRÄAIKAAN MENNESSÄ, ELMU PIDÄTTÄÄ OIKEUDEN SAADA LEVY TOTEUTETUKSI KEINOLLA MILLÄ HYVÄNSÄ! ELI SIIS KÄYTÄNNÖSSÄ OSALLISTUJAMÄÄRÄN PUUTTEESSA PYYDETÄÄN HYVÄKSI TIEDETYILTÄ RAUMALAISILTA BÄNDEILTÄ VAIKKA HIEMAN VANHEMPIAKIN NAUHOITUKSIA LEVYLLE!

    - KOKOELMALEVYÄ VARTEN MUODOSTETAAN JOKA TAPAUKSESSA PUOLUEETON RAATI ANTAMAAN PALAUTETTA BIISEISTÄ JA PISTEYTTÄMÄÄN NE PARHAIDEN PALKITSEMISEKSI ESIM KEIKKAMAHDOLLISUUKSILLA TAI STUDIOAJALLA YM. JOS LEVYLLE TULEE ENEMMÄN BIISEJÄ KUIN SILLE MAHTUU, PISTEYTYKSESSÄ PARHAAT MENEVÄT LEVYLLE. JOS TARJONTAA ON OIKEIN RUNSAASTI, UUSI LEVY VOIDAAN JULKAISTA MYÖS 2012.

    No niin, siinä uusimpia tietoja isolla fontilla. Keskustelua aiheesta ja kysymyksiä/ehdotuksia tänne!

    JA VIELÄ KERRAN MUISTUTUKSENA:

    NYT ÄKKIÄ STUDIOON KAIKKI, MÄÄRÄAIKA TULEE VASTAAN NOPEAMMIN MITÄ LUULETTEKAAN!!!!

    Posted 10 months ago #
  19. Jaffa
    Member

    Joko tämä aika on mennyt umpeen?
    Ja onko tässä joku ns."keikkapakko", jos joku nyt sattuisi kiinnostumaan juuri siitä biisistä minkä sinne laittaisi.

    (Keikka sinällään kiinnostaa, mutta kun tuo ruho / ruoto voi pettää vaikka minuuttia vaille keikan alun, ilmoittamatta mitään ennestään. Miklu ainakin tietää mitä tarkoitan.)

    Kyllähän noita biisiaihioita olisi, enemmän kuin tarpeeksi, mutta ne reenit kun ovat jääneet takaviistoihin, liian moniin suuntiin.

    Posted 9 months ago #
  20. Kalu
    Administrator

    Niinku tossa ylempänä mainitaan deadline on elokuun loppu. Keikalle ei ketään pakoteta.

    Posted 9 months ago #
  21. Mikael
    Puheenjohtaja

    Rauman Parhaat Biisit 2011 -levy on nyt siis ulkona.

    Levyllä olevat bändit ja biisit:

    1. AFTER WILDFIRE – When Thunder Speaks 3:46
    2. AMANITA – Blindness Comes Alive 4:24
    3. BLUESTERS – Better Days 4:03
    4. DEAD GIRL – Fashion VS Me 2:48
    5. GFD – Unbearable 5:05
    6. HORROCKS – Burden 3:31
    7. JOONAS AITONURMI – Narri 4:12
    8. KIPU – Väsyneenä onnesta 2:46
    9. KRTEK – Mesothorax 2:53
    10. M.B.E – Crash B 0:53
    11. MAATAMO – Oodi valkoiselle 5:36
    12. MALVO – Romurautaesirippu 3:10
    13. MUDWALKER – Wazzaa 3:08
    14. MUN-GO – It's A Long Hard Road 4:52
    15. NJET! - Kraut 1:06
    16. ROUTAKEHÄ – Alun loppu 4:06
    17. SUNRISE – Mental Hospital 5:30
    18. TALK METRIC – Schadenfreude 6:45
    19. THE CELENE – God Loves Amsterdam 3:48
    20. TONI HIETAVIRTA – Japanilainen sitruuna 3:25
    21. ULTRAVISION – Logik 3:36

    Posted 6 months ago #
  22. elska
    Member

    Hienoo, että läpikattaus Rauman musasadosta on saatu vihdoin lätylle.

    Mut seuraa yks kysymys; Jos levyn tarkoituksena on toimia promo-cd:nä esim. keikkoja hankkiessa tai esittelynä Rauman kaupungin kansalaisille, niin miksi ihmeessä kyseisestä levystä ole (edes) mitään näytteitä netissä tai relmun omilla sivuilla?

    Levyn ostopäätökseen vaikuttavat samat asiat kuin muiden levyjen ostoon - eletään jo sentään aikaa, jolloin yleensä etukäteen on kuunneltavissa edes näytteet, saati sitten koko biisit.

    Lähinnä näkisin positiivista nostetta niin levylle, bändeille ja muusikoille tätä kautta. Enkä usko, että myynti ainakaan kärsisi jos levyä olisi jossain muodossa kuunneltavissa netissä ja samalla ostettavana digimuodossa.

    Posted 4 months ago #
  23. Koippa
    Member

    http://kotisivu.dnainternet.net/rude/kraut.mp3

    Vaikkas päällänne seisositte.

    Posted 4 months ago #
  24. admin
    Key Master

    Noiden näytteiden osalta voin kertoo sen verran et se on "työn alla".
    Kun löytyy sopiva aika editoida samplet biiseistä niin eiköhän ne sitten ilmesty sivuillekki.

    -Kalle

    Posted 4 months ago #
  25. admin
    Key Master

    Ja huppishei. Sairaslomalla voi olla myös hyödyksi. Pleijerissä samplet kaikista viisuista.
    http://www.raumanmusayhdistys.fi

    Posted 4 months ago #

RSS feed for this topic

Reply

You must log in to post.